perjantai 29. heinäkuuta 2011

Täällä haisee ruoho!

Keskivertaisen tylsä päivä kävi kohti loppuaan ja olimme ystävieni kanssa kaikki lähellä siirtyä kotiin viettämään iltaa samalla lailla kuin päivääkin, tekemättä mitään. Saimme kuitenkin ilouutisen ja nopeasti edessä oli treffit vanhan ystävämme Mari-Johannan kanssa. Alkuun pääsy osottautui yllättävän haastavaksi koska meillä kellään ei ollut tulentekovälineitä. Rohkenimme kysyä kadulla kävelevältä keski-ikäiseltä naishenkilöltä tulta lainaan. Hän sytytti sätkämme ja hieman päivitellen, mutta myös hymyillen toivotti meille hyvää iltaa. Olimme istuneet alas ja kun olimme jo saaneet toimituksemme loppuun (Havainto: mieliala pystysuoraan nousuun), kun 3 myös keski-ikäistä naishenkilöä hieman juovuksissa käveli ohi. Yksi heistä hihkaisi kohdallamme otsikossa esiintyvän huudahduksen ja kaikki alkoivat nauraa kovaäänisesti tilanteelle. Naiset iloisesti kehottivat meitä jatkamaan rauhassa ja toivottivat kaikkea hyvää. Ilahduimme ja aloimme leikillämme huutelemaan takaisin, että taisi olla tuttu haju. Naljailimme muutaman huudahduksen lisää ja kun poistuimme paikalta totesimme, että kohtaaminen tähän kyseiseen toimintaan myönteisesti suhtautuvien ihmisten kanssa oli hieno hetki.

Viime-aikoina on esiintynyt nousevaa odotusta tulevaa Amsterdamin matkaa kohtaan ja Toimitus ja sen jäsenet eivät tunnu pysyvän pöksyissään. Sieltä pitäisi olla luvassa muutama sekavahko pläjäys, joten Stay Tuned matafakaaaaass.

PS. Olemme myöhemmin siirtyneet ystäväni Jaromirin Rantahuvilaan. Täälläkin oli sama ongelma tulensaannin kanssa, mutta ratkaisimme sen mestarillisesti ja laitoimme kynttilän palamaan.

2 kommenttia: