Kommenttilaatikkoon kehotetaan jättämään lyhyt kuvaus ulkoasun ja blogin nimen luomasta ensivaikutelmasta. Koska todennäköisesti se karahti niin saatanan komeasti karikolle, että toimitus viettänee yhden iltapuhteen nauraen äänekästä merimiesnaurua teille hupsuille citykaneille.
Tämä ei ole tavanomainen blogi. "Päivän asu" tai "Lomamatka kullan kanssa San Diegossa" tyyppisiä postauksia ei tulla näkemään. Taustalla oleileva elegantin oloinen kirjahyllykin on myös osa tätä Suurta Huijausta. Nimessä esiintyvä kuppi ei viittaa millään lailla tähän kyseiseen astiaan. Maailma Kupissa ei ole mitään nokkelaa symboliikkaa tai paikallisbussissa keksitty päräyttävä vertauskuva.
Blogin tarkoitus on tutustuttaa teidät, Rakkaat pullonpalauttajat, kupissa olemiseen. Tämä termi on poimittu erään pahamaineisen Stamperelaisen (kaupungin nimeä muutettu siveellisyyssyistä) rugbyjoukkueen pukukoppi sanastosta. Nämä pelottamat kaljut paskiaiset käyttivät sitä kuvailemaan omaa tai jonkun muun sekavaa olotilaa. Kun kunnolla kaadat kuppia, elikkä kansankielellä juot alkoholia, olet kupissa. Jos olet muuten hieman alavireessä mentaalisesti ja käyttäydyt arveluttavasti olet myös kupissa. Kun olet imenyt henkeesi kannabissavukkeen ja olet muuntautunut punasilmäiseksi paholaiseksi olet myös kupissa. Kun yhdistää nämä kaikki, kuten kirjoittajan tapauksessa, se vasta menoa onkin. Blogissa tullaan toivottavasti näkemään materiaalia juuri kyseisten olotilojen vallitessa. Analyysejä uusien ulottuvuuksien löytämisestä, epäonnistuneista ja venähtäneistä baarireissuista ja muista hulvattomuuksista on myös luvassa.
Joku viisas voisi sanoa että ihmisellä on luonnollinen vietti pään sekoittamiseen. Jotkut tekevät sitä esimerkiksi työpaineiden tasaamiseksi, jotkut pakenevat ongelmiaan tällä tapaa, mutta onneksi minun on ilo ilmoittaa, että täällä tarkastellaan kupissa olemista vain puhtaan huvin kannalta. Kysymys ei ole siitä että miksi vaan että miksikäs vittu ei? Rattoisampaa tapaa viettää aikaa kun kellahtaa tylsän päivän jälkeen iltamissa nurmikolle snadiin pajarinkiin ja kikatella ja mylviä sydämmensä kyllyydestä tuskin onkaan. Tai kun ei ole aavistustakaan mitä muuta tekisi, niin alkaa kaksin käsin ja apinan raivolla hakemaan raskasta humalaa. Seuraukset eivät välttämättä ole aina toivottuja, mutta todellinen tutkimusmatkailija ottaa ne vastaan ja oppii joka kerta jotain uutta päänsä sisällä meuhkaavista kemikaaleista.
Yllämainittuja tunnelmia luvassa tulevaisuudessa säännöllisen epäsäännöllisesti. Lähiaikoina saa odottaa raporttia Stamperelaisen alakulttuurin keskeltä ja kesän edetessä Amsterdam -spesiaalia.
terveiset Risikon Paulalle ja Nick Cannonille.
-Herra Leimu
