Tämän piti olla aivan tuiki tavallinen arkiyö, yö, jota seuraa aikaisin alkava ja pitkästyttävä päivä yliopistolla. Arkena ihminen viettää yleensä yönäs turvallisesti höyhensaarilla. Näin ei kuitenkaan ollut tänään kun mieltäni vaivasi tietynlainen levottomuus ja internetin ihmeellinen maailma tuntui liian kiehtovalta nukkumiseen verrattuna. Tietyssä pisteessä yötä alkoi vaivata päämäärrätömyys tässä valvomisessa samoin kuin tieto alitajunnassa siitä että herätykseen jäljellä oleva aika käy vähiin ja aamulla on tiedossa ankaraa väsymystä. Päätin oloani helpottaakseni kasata vähäisistä varastoistani Agentin. Siirryin takapihalleni jutustelemaan ystävälleni ja tuota pikaa tämä yö alkoi tuntua paljon mieluisammalta. Nyt pienen yöpalan jälkeen alan olla valmis nukkumaan rauhallisin mielin ja aamulla odottavat ongelmat tuntuvat makean kaukaisilta.
Kuten otsikko lupaileekin haluaisin informoida teitä rakkaat lukijat taannoisesta visiitistä Amsterdamiin. Muutaman päivän tutustuminen tähän syntiseen, mutta kauniiseen kaupunkiin oli onnistunut. Erilaisesta kulttuurista ja ympäristöstä nauttien vietimme pitkiä sekavia päiviä suurkaupungin hulinassa. Kuitenkin matkan kokonaiskuva ja muutamat yksittäiset hetket tuntuvat näin jälkeenpäin muisteltuna melko hämmentäviltä (ajoittain myös sairailta) muistoilta. Niin hämmentävilta, että ensimmäiset päivät kotiutumisen jälkeen olivat melko palautumispainoitteisia ja tekstiä ei ottanut syntyäkseen. Hieman tätä tehtävää vältällen jatkoin jo pian kotosuomessa vanhaan malliin, kupissa. Aikaa on jo kulunut parisen viikkoa ja nyt on ensimmäinen hetki kun pystyn laittamaan edes vähän tätä matkaa tekstiksi. Toimituksen hyvinvoinnista riippuen lähiaikoina saattaa olla luvassa tarkempi katsaus tähän Luvattuun Kaupunkiin. Mitään ei kuitenkaan uskalla luvata näinä aikoina, joilla luovuus on vahvasti kortilla ja muistikuvat sameita. Toivokaamme parasta.
Hyvää Yötä
perjantai 19. elokuuta 2011
perjantai 29. heinäkuuta 2011
Täällä haisee ruoho!
Keskivertaisen tylsä päivä kävi kohti loppuaan ja olimme ystävieni kanssa kaikki lähellä siirtyä kotiin viettämään iltaa samalla lailla kuin päivääkin, tekemättä mitään. Saimme kuitenkin ilouutisen ja nopeasti edessä oli treffit vanhan ystävämme Mari-Johannan kanssa. Alkuun pääsy osottautui yllättävän haastavaksi koska meillä kellään ei ollut tulentekovälineitä. Rohkenimme kysyä kadulla kävelevältä keski-ikäiseltä naishenkilöltä tulta lainaan. Hän sytytti sätkämme ja hieman päivitellen, mutta myös hymyillen toivotti meille hyvää iltaa. Olimme istuneet alas ja kun olimme jo saaneet toimituksemme loppuun (Havainto: mieliala pystysuoraan nousuun), kun 3 myös keski-ikäistä naishenkilöä hieman juovuksissa käveli ohi. Yksi heistä hihkaisi kohdallamme otsikossa esiintyvän huudahduksen ja kaikki alkoivat nauraa kovaäänisesti tilanteelle. Naiset iloisesti kehottivat meitä jatkamaan rauhassa ja toivottivat kaikkea hyvää. Ilahduimme ja aloimme leikillämme huutelemaan takaisin, että taisi olla tuttu haju. Naljailimme muutaman huudahduksen lisää ja kun poistuimme paikalta totesimme, että kohtaaminen tähän kyseiseen toimintaan myönteisesti suhtautuvien ihmisten kanssa oli hieno hetki.
Viime-aikoina on esiintynyt nousevaa odotusta tulevaa Amsterdamin matkaa kohtaan ja Toimitus ja sen jäsenet eivät tunnu pysyvän pöksyissään. Sieltä pitäisi olla luvassa muutama sekavahko pläjäys, joten Stay Tuned matafakaaaaass.
PS. Olemme myöhemmin siirtyneet ystäväni Jaromirin Rantahuvilaan. Täälläkin oli sama ongelma tulensaannin kanssa, mutta ratkaisimme sen mestarillisesti ja laitoimme kynttilän palamaan.

lauantai 23. heinäkuuta 2011
Sadonkorjuu
Kun tilanne on sen näköinen, että niin rahat kuin tämä samaa sekavaa kiertorataansa jatkava loma käy loppuun, tarvitaan pelastusta. Rukouksiimme vastattiin ja luonto näytti mahtinsa. Poimimme maasta työn hedelmät ja lysti sai alkaa.
Kesä oli tullut takaisin. Sateisen ja hieman yksitoikkoisen jakson jälkeen yhtäkkiä kaikkialta tulvi vapautta ja aurinkoa. Henkilökohtaisesti koin suurta mielihyvää. Koin olevani jossain fiilispohjalta väännetyssä jenkkinuorisoa kuvaavassa kesäleffassa, jossa keskitytään vain ja ainoastaan hetkeen.
Näiden, jopa taiteellisia viboja herätteineiden hengailusessareiden taustalla tapahtui. Jotain uutta ja ainutlaatuista oli tulossa. Heimomme viisaimmat olivat pistäneet padat porisemaan ja ryhtyneet leipomaan. Kokeilupohjalta aloitettu projekti herätti kaikissa asianomaisissa hilpeyttä ja jännitystä. Kun Poika lopulta pärähti pöytään, katosi se siitä myös alta aikayksikön. Kaikki olivat yhtä mieltä, että makuelämys oli täyteläinen, mutta jäimme vieläkin pienessä epätietoisuudessa odottamaan mahasta nousevaa Paholaista.
Sadonkorjuu tuotti myös iloa todelliseen hellepäivään. Päivä on kuitenkin ollut pitkä ja olisi melko haastavaa koota siitä jonkinsortin analyysi, joten lähden pistämään kuulaa tyynyyn onnistuneen päivän päätteeksi.
Rakkaudella Herr Leimu

maanantai 18. heinäkuuta 2011
perjantai 15. heinäkuuta 2011
Benedict XVI
Tänään hengaillessani ystäväni huoneessa kauheassa ristipaineessa tajusin yksinkertaisen totuuden. Paavi on maailman hauskin jätkä. Siis paavi. Se kamalan kaartin kanssa matkustava vanha patu. Se vitun kädenheiluttaja! Miettikääpä. Tämän jälkeen on ollut monia karmaisevia hetkiä joiden aikana hengissä pysyminen on ollut kortilla. Illan sekavuuskeskiarvo lähentelee 8. Paikalle kaivataan Medi Heliä.
Kiitos.
Kiitos.
lauantai 9. heinäkuuta 2011
Päiväkännit
Yllättävissä olosuhteissa jouduin juomaan perinteistäkin perinteikkäämpää koskenkorvaa mitä erityisempien lantrinkien kanssa. Myös jo erittäin varmaksi valinnaksi muodostunut Kalifornian herkku, St. Elmo, näytteli merkittävää roolia tässä arvoituksellisessa iltapäivässä. Ihan näin aiheen vierestä ilmoitan, että otin tujun kulauksen trooppisen makuista drinkkiä. Jatkuu. Iltapäivä on ollut täynnä nautinnollisia hetkiä. Ensin valmistimme maukkaan spaghettibolognese aterian nautittuamme eilisen jämät parin sätkän muodossa. Tämän todellisen mestariteoksen jälkeen rohkeimmat meistä lähtivät lähimpään viinamyymälään, Alkoon siis. Tuomisten kanssa vietämme erittäin sairasta iltapuhdetta, ryyppäämme vähäpukeisina aggressiivisesti ilman mitään päämäärää.
Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tämän tarinan tyypillisen sekavasta päihteellisestä kesäpäivästä.

Hämärän peitossa
Tämä on keskeneräisyyden huipentuma. Niin juosten kustu sutaisu kuin voi kuvitella. Materiaalia pitäisi pään sisältä löytyä moneltakin eri päivältä, mutta pidän todennäköisenä että muistikuvat ovat todella epäjohdonmukaisia ja vielä vaikeampi nitoa yhteen. Mutta yrittänyttä ei laiteta, paitsi väkisin. Täh?
Postauksen teemana piti olla SMC Hoodratsien viime lauantainen keikka eräässä hämärässä kuppilassa Stampereen sydämmessä. Kärsivällisen ja pitkäkestoisen puistokuosituksen jälkeen matka alkoi erittäin korkean harjun yli kohti tätä keikkapaikkaa. Pään taistellessa Kalifornialaisen valkoviinin ja sankan savupilven kanssa, jalatkin alkoivat sanoutua irti tehtävästään. Viimeisillä voimilla piti pysähtyä aivan keikkapaikan viereen grillille. Totesin syömisen niin nautinnolliseksi, että oli pakko, siis toistan pakko, syödä kaksi kertaa. Ehkä hieman lamaantuneena tästä sydän- ja verisuonisairaus spesiaalista siirryimme keikalle. Monenmoisen hiihtäjän keskellä ei aivan kupissakaan onnistunut aiheuttamaan sen isompaa hämmenystä, oli helppo todeta että on kaltaistensa joukossa. Nuoria elämänsä parasta aikaa eläviä miehiä ja naisia lautasen kokoisilla silmillä toljottamassa kun ryhmä helsinkiläisiä viihdyttävät heitä koko rahan edestä. Minkäänlaista musiikillista analyysia on vaikea antaa heikon asiantuntemuksen ja vielä heikomman muistin takia. Eläydyin keikan aikana vaihtelevasti. Välillä olin varma, että olin niin paikallani ja tyhjän näköinen, että artistitkin loivat huolestuneita katseita. Välillä taasen jammailin ja hytkyin eläimellisesti. Kokemuksena kaikenkaikkiaan ensiluokkainen, sekava, mutta myös hyvä.
Tuolta koettelemukselta selviydyin kotiin niin kirottuun kellonaikaan, että tekstistä ei olisi tullut edes tämänveroista, joten se piti jättää tuonnemmaksi. Siitä tähän asti päivät ovat kuitenkin vierähtäneet siihen malliin, että lykkäystä on tullut jatkuvasti lisää. Päätin mm. ottaa revanssin Kalifornialaisen valkoviinin ja saksalaisen laatuoluen kanssa ja tottakai päivittäisestä ohjelmasta on jokapäivä löytynyt tuo kiistanalainen jazztupakka. Edellä mainittujen paholaisten takia päivistä olisi kyllä kerrottavaa, mutta aikaa ja kykyä kertomiselle ei yksinkertaisesti näytä löytyvän. Iltaisin, aivan kuten nytkin, on aivoissa ollut päällä sen verran kookas takalukko, että tämän liirunlaamin naputtelemin ei ole luonnistunut edes vähää alusta. Ja luomisen tuskaahan on perinteisti lievitetty päihteillä, eli kupissa on taas tullut oltua. Nytkään ei luultavasti ole mikään ihan rauhannobelin arvoinen temppu ryhtyä kirjoittamaan, mutta yleisön pyynnöstä ja toivottavasti viihdearvon puolesta tämä on taisteltava loppuun.
Näin yleisellä tasolla elelyyn kuuluu hieman huonoa. Isojen koulutettujen gorilloiden periessä velkojaan ja katalan nyky-yhteiskunnan hengittäessä niskaan voi joutua ihminen taloudellisesti tiukalle. Näin on käynyt allekirjoittaneellekkin ja kukkarossa ei komeile kuin muutama veikkauksen kuitti ja vittumaisia mukatärkeitä kanta-asiakas kortteja. Joudun olosuhteiden pakosta pistämään kevyelle tauolle minulle rakkaan tavan, tupakoinnin. Pitkästä aikaa jouduin todella toteamaan, että nuo pienet valkoiset kepukat hallitsevat minua. Muutenkin alhainen keskittymiskyky on täysin maissa ja satunnaisesti ilmenee aggressiivisia tuntemuksia. SDHNJSFLDJFSDKjkjgksdfjk. Juuri tuon tyyppisiä voimanpurkauksia ilman pätevää selitystä. Tässä heikossa tilanteessa vaihtoehdot ovat vähissä. Ilokseni olen kuitenkin saanut todeta, että blogini on ollut menestys. Tietenkin riippuu millä mittareilla menestystä mitataan, mutta jos lukijat ovat niin kärkkäästi odottaneet uutta postausta, että ovat olleet valmiita erinnäisin tavoin pitämään minut asian ääressä, kupissa siis, pidän menestystä kohtalaisena. Juuri tänään sain tälläisiä mukavia savupitoisia palveluksia ja lupasin vastineeksi posauttaa ilmoille uuden postauksen. Hataran olotilan takia joudun pettämään itseni ja teidät ja julkaisemaan muutaman rivin paskaa. Tänäänkin mukavasti grillaillessa aivot nasevassa myötätuulessa keksin monenmonta ideaa, mutta näinä yön julmina tunteina en osaa miettiä kuin matkaa jääkaapille ja siellä odottavaa makoisaa suklaakakkua.
Postausta täydennetään kuvilla ja äärimmäisen hienossa tapauksessa ulosantia hiotaan.
Same kuppi, different day.

perjantai 1. heinäkuuta 2011
In Turku We'll Meet Again
Otsikossa komeileva teksti painui taannoin mieleeni kun olin ystäväni kesämökillä Iniön saaristossa. Petini yläpuolella oli vintagetyylinen posteri, jossa komeili kesäinen kuva Turun Satamasta ja kyseinen teksti. Tuolloin kun katselin nimenomaista taideteosta äärettömän sekavassa tilassa pitkäksi venähtäneen tapaamisen vanhan tuttuavani Mari-Jaanan kanssa. Tuolloin olin varma että minun on kohtalo muuttaa Turkuun.
Koska en muista miten tämän oli määrä jatkua niin pitänee siirtyä todellisuuteen. Oikeasti istun kerrostaloasunnon sohvalla pää sekaisin niinkuin Haminan kaupunki. Äsken koin ehkä elämäni mielipuolisinta tunnetta, karmaisevaa nälkää siis. Sain polvilteen armon anomisen jälkeen palan KOLMIOLEIPÄÄ. Sen on siis vittu pakko olla parasta mitä ihminen on luonut. Mutta lisää vaaditaan. Aamen.
Nyt notkun puolinostalgisen vuosituhannen alusta olevan räpin tahtiin. Minulla on äärimmäisiä vaikeuksia pysyä kehossani joten joudun toivottomaan lämpimät terveiset teille rakkaille natseille.

torstai 30. kesäkuuta 2011
Haudi matafakaaaaaaaaaaaa
Kommenttilaatikkoon kehotetaan jättämään lyhyt kuvaus ulkoasun ja blogin nimen luomasta ensivaikutelmasta. Koska todennäköisesti se karahti niin saatanan komeasti karikolle, että toimitus viettänee yhden iltapuhteen nauraen äänekästä merimiesnaurua teille hupsuille citykaneille.
Tämä ei ole tavanomainen blogi. "Päivän asu" tai "Lomamatka kullan kanssa San Diegossa" tyyppisiä postauksia ei tulla näkemään. Taustalla oleileva elegantin oloinen kirjahyllykin on myös osa tätä Suurta Huijausta. Nimessä esiintyvä kuppi ei viittaa millään lailla tähän kyseiseen astiaan. Maailma Kupissa ei ole mitään nokkelaa symboliikkaa tai paikallisbussissa keksitty päräyttävä vertauskuva.
Blogin tarkoitus on tutustuttaa teidät, Rakkaat pullonpalauttajat, kupissa olemiseen. Tämä termi on poimittu erään pahamaineisen Stamperelaisen (kaupungin nimeä muutettu siveellisyyssyistä) rugbyjoukkueen pukukoppi sanastosta. Nämä pelottamat kaljut paskiaiset käyttivät sitä kuvailemaan omaa tai jonkun muun sekavaa olotilaa. Kun kunnolla kaadat kuppia, elikkä kansankielellä juot alkoholia, olet kupissa. Jos olet muuten hieman alavireessä mentaalisesti ja käyttäydyt arveluttavasti olet myös kupissa. Kun olet imenyt henkeesi kannabissavukkeen ja olet muuntautunut punasilmäiseksi paholaiseksi olet myös kupissa. Kun yhdistää nämä kaikki, kuten kirjoittajan tapauksessa, se vasta menoa onkin. Blogissa tullaan toivottavasti näkemään materiaalia juuri kyseisten olotilojen vallitessa. Analyysejä uusien ulottuvuuksien löytämisestä, epäonnistuneista ja venähtäneistä baarireissuista ja muista hulvattomuuksista on myös luvassa.
Joku viisas voisi sanoa että ihmisellä on luonnollinen vietti pään sekoittamiseen. Jotkut tekevät sitä esimerkiksi työpaineiden tasaamiseksi, jotkut pakenevat ongelmiaan tällä tapaa, mutta onneksi minun on ilo ilmoittaa, että täällä tarkastellaan kupissa olemista vain puhtaan huvin kannalta. Kysymys ei ole siitä että miksi vaan että miksikäs vittu ei? Rattoisampaa tapaa viettää aikaa kun kellahtaa tylsän päivän jälkeen iltamissa nurmikolle snadiin pajarinkiin ja kikatella ja mylviä sydämmensä kyllyydestä tuskin onkaan. Tai kun ei ole aavistustakaan mitä muuta tekisi, niin alkaa kaksin käsin ja apinan raivolla hakemaan raskasta humalaa. Seuraukset eivät välttämättä ole aina toivottuja, mutta todellinen tutkimusmatkailija ottaa ne vastaan ja oppii joka kerta jotain uutta päänsä sisällä meuhkaavista kemikaaleista.
Yllämainittuja tunnelmia luvassa tulevaisuudessa säännöllisen epäsäännöllisesti. Lähiaikoina saa odottaa raporttia Stamperelaisen alakulttuurin keskeltä ja kesän edetessä Amsterdam -spesiaalia.
terveiset Risikon Paulalle ja Nick Cannonille.
-Herra Leimu

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)