Hämärän peitossa

Tämä on keskeneräisyyden huipentuma. Niin juosten kustu sutaisu kuin voi kuvitella. Materiaalia pitäisi pään sisältä löytyä moneltakin eri päivältä, mutta pidän todennäköisenä että muistikuvat ovat todella epäjohdonmukaisia ja vielä vaikeampi nitoa yhteen. Mutta yrittänyttä ei laiteta, paitsi väkisin. Täh?

Postauksen teemana piti olla SMC Hoodratsien viime lauantainen keikka eräässä hämärässä kuppilassa Stampereen sydämmessä. Kärsivällisen ja pitkäkestoisen puistokuosituksen jälkeen matka alkoi erittäin korkean harjun yli kohti tätä keikkapaikkaa. Pään taistellessa Kalifornialaisen valkoviinin ja sankan savupilven kanssa, jalatkin alkoivat sanoutua irti tehtävästään. Viimeisillä voimilla piti pysähtyä aivan keikkapaikan viereen grillille. Totesin syömisen niin nautinnolliseksi, että oli pakko, siis toistan pakko, syödä kaksi kertaa. Ehkä hieman lamaantuneena tästä sydän- ja verisuonisairaus spesiaalista siirryimme keikalle. Monenmoisen hiihtäjän keskellä ei aivan kupissakaan onnistunut aiheuttamaan sen isompaa hämmenystä, oli helppo todeta että on kaltaistensa joukossa. Nuoria elämänsä parasta aikaa eläviä miehiä ja naisia lautasen kokoisilla silmillä toljottamassa kun ryhmä helsinkiläisiä viihdyttävät heitä koko rahan edestä. Minkäänlaista musiikillista analyysia on vaikea antaa heikon asiantuntemuksen ja vielä heikomman muistin takia. Eläydyin keikan aikana vaihtelevasti. Välillä olin varma, että olin niin paikallani ja tyhjän näköinen, että artistitkin loivat huolestuneita katseita. Välillä taasen jammailin ja hytkyin eläimellisesti. Kokemuksena kaikenkaikkiaan ensiluokkainen, sekava, mutta myös hyvä.

Tuolta koettelemukselta selviydyin kotiin niin kirottuun kellonaikaan, että tekstistä ei olisi tullut edes tämänveroista, joten se piti jättää tuonnemmaksi. Siitä tähän asti päivät ovat kuitenkin vierähtäneet siihen malliin, että lykkäystä on tullut jatkuvasti lisää. Päätin mm. ottaa revanssin Kalifornialaisen valkoviinin ja saksalaisen laatuoluen kanssa ja tottakai päivittäisestä ohjelmasta on jokapäivä löytynyt tuo kiistanalainen jazztupakka. Edellä mainittujen paholaisten takia päivistä olisi kyllä kerrottavaa, mutta aikaa ja kykyä kertomiselle ei yksinkertaisesti näytä löytyvän. Iltaisin, aivan kuten nytkin, on aivoissa ollut päällä sen verran kookas takalukko, että tämän liirunlaamin naputtelemin ei ole luonnistunut edes vähää alusta. Ja luomisen tuskaahan on perinteisti lievitetty päihteillä, eli kupissa on taas tullut oltua. Nytkään ei luultavasti ole mikään ihan rauhannobelin arvoinen temppu ryhtyä kirjoittamaan, mutta yleisön pyynnöstä ja toivottavasti viihdearvon puolesta tämä on taisteltava loppuun.
Näin yleisellä tasolla elelyyn kuuluu hieman huonoa. Isojen koulutettujen gorilloiden periessä velkojaan ja katalan nyky-yhteiskunnan hengittäessä niskaan voi joutua ihminen taloudellisesti tiukalle. Näin on käynyt allekirjoittaneellekkin ja kukkarossa ei komeile kuin muutama veikkauksen kuitti ja vittumaisia mukatärkeitä kanta-asiakas kortteja. Joudun olosuhteiden pakosta pistämään kevyelle tauolle minulle rakkaan tavan, tupakoinnin. Pitkästä aikaa jouduin todella toteamaan, että nuo pienet valkoiset kepukat hallitsevat minua. Muutenkin alhainen keskittymiskyky on täysin maissa ja satunnaisesti ilmenee aggressiivisia tuntemuksia. SDHNJSFLDJFSDKjkjgksdfjk. Juuri tuon tyyppisiä voimanpurkauksia ilman pätevää selitystä. Tässä heikossa tilanteessa vaihtoehdot ovat vähissä. Ilokseni olen kuitenkin saanut todeta, että blogini on ollut menestys. Tietenkin riippuu millä mittareilla menestystä mitataan, mutta jos lukijat ovat niin kärkkäästi odottaneet uutta postausta, että ovat olleet valmiita erinnäisin tavoin pitämään minut asian ääressä, kupissa siis, pidän menestystä kohtalaisena. Juuri tänään sain tälläisiä mukavia savupitoisia palveluksia ja lupasin vastineeksi posauttaa ilmoille uuden postauksen. Hataran olotilan takia joudun pettämään itseni ja teidät ja julkaisemaan muutaman rivin paskaa. Tänäänkin mukavasti grillaillessa aivot nasevassa myötätuulessa keksin monenmonta ideaa, mutta näinä yön julmina tunteina en osaa miettiä kuin matkaa jääkaapille ja siellä odottavaa makoisaa suklaakakkua.

Postausta täydennetään kuvilla ja äärimmäisen hienossa tapauksessa ulosantia hiotaan.

Same kuppi, different day.